Go

Go on vanha kiinalainen kahden pelaajan strateginen lautapeli, joka on edelleen erityisen suosittu Kiinassa, Japanissa ja Koreassa. Euroopassa harrastajia on kymmeniä tuhansia, ja Suomessakin noin tuhat. Peli on sikäli esimerkiksi tammen tai othellon kaltainen, että kyseessä on puhtaasti taitopeli: siinä siis ei ole satunnaiselementtejä (kuten arpakuutiot tai kortit) eikä piilotettua tietoa (kuten esim. pelaajien käsikortit korttipeleissä).

Pelin säännöt ovat varsin yksinkertaiset, mutta syvyyttä melko paljon, joten alkuun pääsee nopeasti mutta kyllästyminen ei uhkaa ainakaan pelin helppouden vuoksi heti. Toisaalta pelin syvyys tarkoittaa sitä että ulkopuolelta katsottuna peli saattaa aloittelijalle näyttää lähinnä joukolta satunnaisesti sijoitettuja mustia ja valkeita ranskanpastilleja. Kannattaa siis kokeilla itse.

Lappeenrannassa pelin harrastajia löytyy jokunen Saimaan Go ry:stä, Louhin piirissä pelitaitoisia on parisen.

Lisää informaatiota pelistä löytyy aihetta käsittelevästä suomalaisesta wikistä: suomigo.net. Sivuston useimmiten kysyttyjen kysymysten lista on hyvää luettavaa. Myös Wikipedia tietää aiheesta.


Sivu päivitetty 16.03.2007 (ivirta).