#lut on Lappeenrannan Teknillisen Korkeakoulun
lokaali chat/idlekanava. #lut ei kuitenkaan ole korkeakoulun virallinen tiedotuskanava, eikä edusta koulun tai siellä opiskelevien ihmisien yleistä mielipidettä.
Jotkut ihmiset pärjäävät #lut-kanavalla,
ja toiset eivät. Jos kuulut ensimmäiseen ryhmään, onneksi olkoon, jos taas jälkimmäiseen, niin voi voi. Jos sinua kohdellaan
mielestäsi kaltoin, niin muista, että me emme kutsuneet sinua kanavalle.
Meiltä tullaan usein kysymään
asioita, jotka olisivat ehkä saattaneet jäädä
kysymättä jos kysyjä olisi ensin tutustunut kanavalle kirjoitettuihin
Survival-ohjeisiin. Niihin kannattaa
tutustua jo ennen kuin tulee kanavalle ja saa kenkää. Tarjoamme myös
#lut-suomi sanakirjan jos huomaat
seuraavasi keskustelua kanavalla etkä
ymmärrä sanaakaan.
Olemme pistäneet talteen vuosien varrelta
kanavan puheenaiheita ja myös kanavalla
mainittuja
www-linkkejä.
Myös
tilastotietoa kanavan liikenteestä on tarjolla. Toki myös
tiedostamme mitä ihmiset meistä puhuvat.